12 tammikuuta, 2014

Vaunupohdintaa

Yksi tärkeimmistä ja ehkäpä isoimmista hankinnoista (myös rahallisesti), joita vauvalle hankitaan ovat vaunut. Jo viime kesänä, kun vauvaa odottava ystäväpariskuntamme oli meidän luona viikonloppukylässä kauhistelin sitä vaunumerkkien ja mallien määrää, joista pitäisi sitten aikoinaan valita!

Nyt olen pikkuhiljaa ottanut selvää tästä vaunumerkkiviidakosta ja olen tainnut löytää meille sopivimman merkin ja mallin!

Aluksi pähkäilin Bugaboon Buffaloita niiden monipuolisuuden, kestävyyden ja keveyden(??) vuoksi, mutta jotenkin ne eivät vaan sitten millään miellytä silmää. Jotenkin ovat mun makuun liian rimpulan ja teknisen näköiset. Ja värivaihtoehdotkin aika tylsiä.



Mutta sitten löysin Emmaljungan Mondial Duo Combi -yhdistelmävaunut. <3 Se oli kuulkaas rakkautta ensi silmäyksellä ;D Ja tietysti White leatherette verhoilulla. Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista meille vaunuissa on se, etteivät ne ole liian isot, kaupungissa kun asutaan ja julkisilla kun kuljetaan paljon. Kääntyvät ja lukittavat etupyörät ovat myös aika must. Siksi rungoksi valikoituu tod.näk. Duo S -runko.

Vertailin Buffaloita ja MDC:ja keskenään ja totesin ettei niissä kyllä ole edes paljon koko- tai painoeroa! Buffaloiden leveys on 60cm ja MDC:n leveys 57cm (eli ovat kapeammat!!). Buffaloiden paino (runko, pyörät, istuin) on 11,9 kg (vaunukopan painosta en osaa sanoa?), kun taas MDC:n paino (runko, pyörät ja vaunukoppa) on 14,1kg tai (runko, pyörät ja istuinosa) 14,6kg. Eli MDC:t ovat muutaman kilon painavemmat, mutta mahtavatko tuntua sen takia vankemmilta?



Noh, MDC:ja ollaan menossa pian testailemaan ja koeajamaan liikkeeseen, toivottavasti ovat livenä myös yhtä ihanat kuin kuvissa. Hieman aluksi mietitytti tuo valkoinen tekonahkaverhoilu ja sen puhtaana pitäminen, mutta paljon on ollut ihmisillä positiivista kokemusta siitä vaikka ovatkin valkoiset. Ne on helppo pyyhkiä kostealla liinalla puhtaaksi. Valkoiset tai vaaleat vaunut haluaisin myös siksi, että lapsemme syntyy kesän kynnyksellä ja mustat tai tummat vaunut tuntuisivat liian synkiltä kesää ajatellen. Valkoinen sopii hyvin myös talveen! :)

Nyt kaipailisin kokemuksia juurikin näistä Mondial Duo Combeista ja mielellään yhdistettynä Duo S -runkoon. Millaiset ovat käytännössä? :) Buffalo-kokemuksia otetaan myös vastaan jos vaikka mieli vielä jostain kumman syystä muuttuisikin ;D

<3 Lenore

8 kommenttia :

  1. Oi, vaunusavotan läpikäyminen esikoista odottaessa on ihanaa, mutta samalla niin rasittavaa :) Sitten helpottaa kun kaupat on tehty! Mutta voisin omakohtaisia kokemuksia kertoa, meillä on ollut Emmaljungat ja sitten Bugaboon donkeyt tuplina( lähes sama kuin tuo Buffalo käsittääkseni, mutta tuplana) Ja ehdottomasti suosittelen valitsemaan Emmaljungat. On helpompi kasata ja vankemmat. Ja noilla lääntyvillä etupyörillä on varmasti yhtä ketterät. Ratasosan istuin tilavampi jne...

    Onnea valintaan! Ja onnellista odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kun jaoit kokemuksesi!

      Poista
    2. Mä taas olen ihan eri mieltä. Molempia vaunuja työnnelleenä sanoisin, että ehdottomasti Bugaboot! Toiminnoiltaan niin paljon yksinkertaisemmat ja helpommat, paremmat pyörät ja helpommat työnnellä maastossa kuin maastossa. Eihän ne välttämättä kaikien mielestä kauneimmat vaunut ole, mutta käytännölliset! Tosin omaa silmää nuo Emmaljungat viehättää vielä vähemmän. Mä olen todella tyytyväinen meidän nykyisiin Buffaloihin, en vaihtaisi enää Emmaljungiin ikinä! Meillä on muuten juuri tuo kuvassa näkyvä väri ja mielestäni se on tosi tyylikäs :)

      Poista
    3. Pakko olla Hannan kanssa täyisin eri mieltä. Bugaboon Donkeyt painaa 13kg monona ja tuplana 15kg, kun Emmaljungat painaa vaatimattomat 17Kg ja vaimoni ei edes jaksa kunnolla nostaa Emmaleita autoon. Kannattaa huomioida, että toiset on tupla rattaat ja toiset normaalirattaat ja ovat silti painavammat. Sitten niitä ei saa tarpeeksi pieneen tilaa, joten joudumme laittamaan Emmaljungan kopan takapenkille kun ei mahtunut kokonaisena takakonttiin. Emmaljungat on liian kuumat kesällä ja todella kömpelöt verrattuna Donekyhin. Omasta kokemuksestani sanoisin, että Emmaljungan Mondialit ovat talvivaunut jotka kulkee lumella hunommin, kuin Bugaboon Buffalot tai Donekyt, koska Bugaboissa on vetoasento ja leveämmät renkaat. Omasta mielestäni Bugaboot ovat myös huomattavasti trendikkäämmät. Emmaljungat ovat klassiset ja jos pitää klassisesta, niin silloin suosittelen ehdottomasti Mondialeita. Bugaboot ovat myös toiminnoiltaan huomattavasti yksinkertaisemmat käyttää. Jos Bugaboot menee samankokoiseen tilaan kuin Emmalit ilman irroittamatta yhtään mitää, vaan taittamalla vaunut vain. Jos vaunut haluaa pieneen tilaan, niin sitten irroittaa vain kopan jne...

      Tämä on meidän perheen kokomuksemme ja itse suosittelemme Bugaboita mielummin, ellet ole klassisesta muotoilusta tykkäävä sekä halua pääsääntöisesti talvivaunuja.

      Poista
  2. Hei,
    meillä on Emmaljungan Duo Edget juuri tuolla Duo S-rungolla. Eroa Mondialiin on kai lähinnä verhoiluvaihtoehdoissa.
    Suosittelen!
    Emmaljungat ja varsinkin tuolla Duo S-rungolla, jossa isot & kääntyvät etupyörät, ovat olleet käytössä todella näppärät.
    Vaunut rullaa todella unelmakevyesti! Kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä liikkuminen on sujuvaa, kun vaunuja voi pyöritellä vaikka yhdellä kädellä.
    Mukulakivikaduilla ja muilla epätasaisilla alustoilla etupyörät kannattaa lukita. Muutenkin ko. vaunut ovat nyt reilun puolen vuoden käytön jälkeen osoittautuneet laadukkaiksi ja käytännöllisiksi. Työntöaisan saa taitettua kätevästi eri korkeudelle ja esim. bussi-/hissimatkoja varten nostettua pystysuoraan viemästä tilaa pituussuunnassa.
    Koppa on todella tilava, vaikka vaunut on tosiaan kivan kapeat.

    VastaaPoista
  3. Meillä On Emmaljunga Nitro Cityt ja oon ihan super tyytyväinen näin 3kk käyttökokemuksen jälkeen. Noi kääntyvät etupyörät on ihan paras juttu!

    VastaaPoista
  4. Tiedän niin tuon arpomisen tunteen! Pitkän harkinnan jälkeen tilasin itse Buffalot. Blogissa lisää vaunuajatuksia:
    http://www.lehtikuningas.fi/blogi/hanna-paavilainen/2014/5/16/kilpavarusteet

    VastaaPoista